Kalenahahmot

Keitä ovatkaan Kalenoiden julisteessakin olevat hahmot? Tutustu kalenakatti Repeen ja Rillaan sekä kalenakoira Roimuun:

Repe

Kalenakatti Repe on ollut Kalenoissa mukana aina vuodesta 2017. Repe tunnetaan taitavana tanssikissana, joka melkein unohti ilmoittautua vuoden 2019 Kalenoihin. Repe: ”Ei tässä kiirettä, kyllä vielä ehtii.”

Tanssikuvioiden taidon lisäksi Repe on mainio teknisten asioiden taitaja. Jonkin verran Repe kuitenkin arkailee uusia asioita. Epävarmuutta aiheuttavat erityisesti koirat. Toisaalta Repe on mestarikalastaja, jota ei tarvitse montaa kertaa vinkata kalasaaliita maistelemaan.

Vuoden 2023 Kalenoissa vihdoin tanssimaan pääsevä Repe kohtaa uudestaan koirapelkonsa sekä häpeäntunteen tanssissa epäonnistuessaan. Onneksi anteeksi voi pyytää ja antaa, ja niin päästään taas riemuiten tanssimaan!

Kalenakatti Repe seisomassa ja tähyilemässä vasemmalle.
Rilla

Kalenakatti Rilla tuli mukaan Kalenoiden tarinaan ensi kertaa vuoden 2019 Kalenoissa. Rilla tunnetaan hyvissä ajoin tapahtumaan valmistautuva, jonka suuntavaisto välillä kyllä pettää. Rilla: ”Mie lähdin jo Kalenoihin. Hetkinen, missäs…”

Rillasta paljastui vuoden 2021 Kalenoissa varsinainen musiikki- ja laulukissa. Rohkea Rilla ei pelkää mitään. Välillä hän on oikea rämäpää, jolle maittaa erityisesti maitoiset herkut kuten jäätelö.

Vuoden 2023 Kalenoissa Rilla saa jälleen kohdata kavereita. Mustasukkaisuuden ja suuttumuksen tunteilta ei kuitenkaan vältytä, vaan Rilla joutuu pohtimaan, saako omilla kavereilla olla myös muita kavereita? Surun kautta tarina vie hänet kuitenkin anteeksiantoon ja yhdessä iloitsemiseen!

Kalenakatti Rilla seisomassa ja heiluttamassa vasenta tassuaan.
Roimu

Vuonna 2023 kalenakatit Repe ja Rilla saavat uuden ystävän, kalenakoira Roimun, josta kerrotaan seuraavaa: Kalenakoira Roimu osallistuu Kalenoihin ensimmäistä kertaa kesällä 2023. Roimua jännittää, eihän kukaan kalenakoira ole aiemmin osallistunut Kalenoihin. Roimu: ”Osaankohan minä nyt varmasti ne tanssit?”

Vasemmalta tassultaan kömpelön Roimun idoleja ovat kalenakatit Repe ja Rilla, vaikka kissat yleensä ovatkin aika epäilyttäviä. Tämä lupsakka Kalenoiden ensikertalainen ei muista, ettei toisen vahingolle saa nauraa. Onneksi uusilta kalenakavereilta voi pyytää anteeksi ja yhdessä riemuitseminen voi jatkua!

Kalenakoira Roimu seisomassa ja katsomassa oikealle.