Tekijät tapahtuman takana: VOLTTI-grafiikka

Voltin graafikko Joni.

VOLTIN kulisseissa kihisee, kun tapahtuma lähestyy ja graafikkomme on täydessä työn touhussa. Materiaaleja käsiohjelmasta volttipasseihin ja kissantassukuviin valmistuu tiuhaan tahtiin päivittäin.

Olet varmaankin huomannut VOLTIN upean visuaalisen ilmeen tapahtumaan tutustuessasi – erityisesti veikeät kissahahmot Kippura, Repe ja Velmu jäävät helposti mieleen. Graafisen suunnittelun takana on medianomi Joni Sivonen, jolle kissahahmojen luominen on tuttua jo lapsuudesta. Mitä muita yllättäviä yhteyksiä Voltin ja Jonin väliltä löytyy?

Moikka! Kuka olet, mitä teet, miksi olet Voltissa?

Olen Joni, media-assistentti ja työskentelen sekä Kansalaisfoorumille että Suomen Nuorisoseuroille. Voltti-tapahtuman graafinen ilme on pääosin ollut vastuullani. Minua pyydettiin – ehkä hieman yllättäen – vuosi sitten suunnittelemaan jonkinlainen mainospostikortti Volttiin (tuolloin vielä Kalenat). Suunnittelemani kissahahmot jalostuivat sittemmin kolmeksi tapahtumassa nähtäväksi maskotiksi.

Tausta?

Olen asunut nyt reilut kahdeksan vuotta Vantaalla ja valmistuin medianomiksi vuonna 2012. Tapahtuman kannalta on pieni yhteensattuma, että olen syntynyt ja asunut suurimman osan elämästäni Lappeenrannassa.

Mistä idea kissahahmoihin?

Kissat olivat alusta alkaen mielessäni, koska niitä on nähty Kalenoiden kuvituksissa aiempina vuosina. Koska hahmosuunnittelu on lähellä sydäntäni, oli päätös kissahahmoista – kuvituksissa melko voimakkaastikin roolia ottavista sellaisista – melko helppo.

Toinen yhteensattuma: kissat ovat jonkinlainen erikoisuuteni, sillä piirsimme lapsina silloisen parhaan ystäväni kanssa sarjakuvaa, jossa kissat olivat tärkeässä roolissa. Itse sarjakuvat tulivat harvoin valmiiksi, mutta eri hahmoja oli kyllä tuhottoman paljon…

Missä on ollut eniten haastetta?

Kokemus on ollut mieluisa ja tekemistä on ollut todella paljon. Ehkäpä siitä syntyy myös se suurin haaste: sovittaa projekti muiden töiden kanssa yhteen.

Lempparijuttu, jonka olet tehnyt?

Mainosanimaatio oli palkitsevaa tehdä, koska en ole nykyisessä työssäni animaatiota päässyt muutoin tekemään. Myöskin osallistujapasseihin oli jonkin aikaa kestäneen väkisin yrittämisen jälkeen pakko keksiä jotain uutta, ja niihin olen kovin tyytyväinen.

Terkkuja?

Kaikille Volttiin osallistujille: nauttikaa kesäisestä Lappeenrannasta ja viettäkää aikaa ystävienne kanssa!