Volttitanssi sai sanat – kuuntele!

Voltin tunnustanssi - Volttitanssi - sai sanat. Volttitanssi tanssittaa Volttikansaa ensi kesänä turuilla, toreilla, konserteissa, majoituskoulujen käytävillä, kauppakeskuksissa - osallistujat päättävät missä kaikkialla tanssiksi laitetaan.

Musiikki on perinteistä suomalaista kansanmusiikkia - Melkutus on merkitty talteen ainakin vuonna 1906 Parikkalasta. Musiikin sovitti  Joonas Ojajärvi. Sanat Volttitanssiin teki Nuorisoseura Rajan Nuorten Kimara-ryhmä biisipajassa Heidi Harjun ohjauksessa.

Kuuntele kappale laululla.

Volttitanssi on tapahtuman tunnustanssi. Tanssiin on tehty kaksi eri vaikeustasolla olevaa versiota ja niiden koreografiat ovat Kaisa Alatalon, Susanna Kivisen ja Paula Ketun käsialaa.

Volttitanssin ohjeet, musiikit, ohjevideon, laulun sanat ja nuotit voit ladata täältä >>

Tervetuloa Voltin kakkukahveille Folklandia-risteilyllä 14.1.2017

Voltti 2017 näkyy ja kuuluu Folklandia-risteilyllä 13.-14.1.2017. Folklandialla Voltti voi yllättää kulman takana yöllä tai päivällä. Lauantain messuilla Voltti näkyy ja kuuluu varmasti. Voltin toiminnallisella pisteellä kuulet tapahtumat viimeiset uutiset ja pääset mukaan tunnelmaan pienin tehtävin.

Voltin kakkukahvit lauantaina

Aamupäivän kahvit kannattaa nauttia hyvässä seurassa! Voltti tarjoaa 50:lle ensimmäiselle kakkukahvit Folklandialla launtaina. Pannu on kuumana klo 10-11 konferenssikannella, kokoushuoneissa 17-20. Paikalla Voltin tekijöitä kaikista Voltin taustalla olevista järjestöistä: Suomen Nuorisosirkusliitosta, Suomen Harrastajateatteriliitosta ja Suomen Nuorisoseuroista.

Tavataan laivalla!

Tammikuussa 22. kertaa järjestettävä Folklandia-risteily TallinkSiljan M/S Silja Europalla 13.–14.1. tarjoaa jäätävän kuumaa huumaa. Folklandia on kesytön, kiihkeä, haikea ja herkkä. Sieltä kuuluu vihellys, folkki, räppi, ja jäälauttojen sihinä. Voit kohdata siellä musiikin uranuurtajia ja tanssin superpuurtajia. Saatat nähdä myös Karjalan poikia ja vähäpukeisia kanteleen soittajia. Folklandia-risteilyllä näet kansanmusiikin ja -tanssin huippunimiä seitsemästä eri Euroopan maasta. Risteilylle osallistuu yli 120 esiintyjäkokoonpanoa ja lähes 3000 risteilyvierasta. Folklandian runsaassa ohjelmabuffetissa pistetään parasta pöytään eikä tekijöissä ole säästelty.

Voltille Suomi 100 -aluetukea

Voltti 2017 -tapahtuma on osa Suomen itsenäisyyden juhlavuoden ohjelmaa. Etelä-Karjalan liitto myönsi alueen toimijoille ja tapahtumille Suomi 100 -aluetukea. Voltti oli yksi tuensaajista:

http://www.ekarjala.fi/suomi100/2016/12/01/etela-karjalassa-myonnetty-toinen-kierros-suomi-100-aluetukea/

Itsenäisyys ja karjalaisuus näkyy tapahtumassa monin tavoin, muun muassa tapahtuman työpajatarjonnassa, katukonserteissa ja PR-esityksissä ja tanssin yhteisohjelmissa. Yhteisohjelmien teemana on juhlavuoden kunniaksi "postikortteja Suomesta".

Voltti 2017 etenee kissaloikilla

Lappeenrannan Voltti 2017 tapahtuma etenee kehräten ja kissaloikilla. Nuorisoseurat, Harrastajateatteriliitto ja Sirkusliitto ovat jo täydessä työn touhussa. Voltti 2017 ohjelma  ja työpajasuunnitelmat tarkentuvat päivä päivältä

Lastenkulttuuritapahtumilla on Lappeenrannassa pitkät perinteet jo vuodesta 1999. Kesäkuussa täytetään jälleen kerran Urheilutalon palloiluhalli tekemisen riemulla!

Lastenkulttuuritapahtumilla on Lappeenrannassa pitkät perinteet jo vuodesta 1999. Kesäkuussa täytetään jälleen kerran Urheilutalon palloiluhalli tekemisen riemulla

Avajaiskulkue ja salaperäiset kissat

Värikäs avajaiskulkue suuntaa torstaina 7.6. kohti Urheilutaloa, jossa Voltti 2017 pistetään käyntiin. Luvassa on makoisia esityspaloja ja yhteistä ilon nostatusta. Mukana kulkevat myös Voltti 2017 tapahtumaan luodut, kesällä eloon heräävät Kissahahmot jotka seikkailevat koko tapahtuman ajan ympäri kaupunkia. Salaperäisellä Tanssikissalla, Teatterikissalla ja Sirkuskissalla on jokaisella oma värinsä ja omat persoonalliset tyylinsä. Tanssivatko kissat yhdessä myös festivaalille on suunnitellun Voltti-nimikkotanssin?

Yhdessä ja erikseen

Volttijuliste

Katit varttovat jo Lappeenrannassa kesän vieraita.

Teatterilaisilla ja sirkuslaisilla on molemmilla omat katselmuksensa ja kansantanssijoilla oma yhteisohjelmansa. Voltti 2017 ohjelma jakaantuu välillä alakohtaisesti, mutta illat vietetään aina yhdessä. Torstai-iltana juhlitaan avajaisia, perjantai-iltana on illanvietto, lauantaina diskotaan porukalla ja sunnuntai 11.6. huipentuu Urheilutalolla järjestettävään yhteiseen päätöstilaisuuteen.  Koko tapahtuman ajan osanottajille tarjotaan huikeita työpajoja ja monipuolista tekemistä.

Osallistumispaketit julki marraskuussa

Volttiin ilmoittaudutaan ryhmittäin ja osallistumispaketit hintatietoineen julkaistaan marraskuun aikana.

Teatteriryhmä: Hae mukaan Voltin Valokeilaan!

Hae mukaan Valokeila – teatterikatselmukseen 8.-11.6.2017 Lappeenrantaan! Valokeila – teatterikatselmus on osa lasten ja nuorten suurta kulttuuritapahtuma Volttia. Valokeilassa nähdään neljän maht

Velmu-kissa on valmiina teatterin taikaan!

Velmu-katti on valmiina teatterin taikaan!

avan päivän aikana useita teatteriesityksiä ja harjoitellaan uusia taitoja työpajoissa.

Koulumajoituksessa pääsee tutustumaan muihin harrastajiin teatterin, sirkuksen ja tanssin parissa ja lauantai-illan discossa huima osallistujamäärä bailaa Urheilutalon palloiluhallissa!

Suomi 100 – vuoden kunniaksi Valokeilaan voi hakea esityksellä, jossa on jollain tapaa mukana teemana Suomi ennen, tänään tai tulevaisuudessa. Tapahtumaan voivat hakea kaikenlaiset ja kaiken pituiset pääsääntöisesti 7-13 vuotiaiden harrastajien esittämät teatteriesitykset. Esitykset nähdään Taidekoulu Estradin näyttämöllä, tai ryhmän halutessa vaikka Lappeenrannan keskustassa! Hakuaika alkaa 16.1.2017 ja päättyy 15.2.2017.

 

Hakuohjeet ja -ehdot päivitetään lähiaikoina osoitteeseen www.shtl.fi

Lisätietoja Valokeilasta: Sami Sivonen  sami.sivonen@shtl.fi

Kalenat heittää Volttia!

Itsenäisyyden juhlavuoden teema on YHDESSÄ. Teeman mukaisesti Nuorisoseurat, Harrastajateatteriliitto ja Nuorisosirkusliitto kokoavat arviolta 1 500 eri-ikäistä lasta ja nuorta nauttimaan yhdessä tekemisestä ja iloisesta seurasta. Lappeenrannassa 8.-11.6. järjestettävä Voltti 2017 on yksi Suomi 100 -juhlavuoden merkittävimmistä lasten ja nuorten kulttuuritapahtumista. Tavoitteena on taiteidenvälinen yhteistyö, jossa lapset ja nuoret voivat helposti tutustua eri harrastuslajeihin ja kohdata uusia ystäviä. Kotimaisten osanottajien lisäksi tapahtumaan etsitään myös yhtä kansainvälistä ryhmää kultakin taiteen alalta.

Nelipäiväisen Voltti 2017 -tapahtuman värikäs Avajaiskulkue lähtee liikkeelle torstai-iltana 8.11. Mukana kulkevat myös tanssin, teatterin ja sirkuksen eläväiset Kissa-maskottihahmot, jotka seikkailevat koko tapahtuman ajan. Festivaaleille on tehty myös kaikille yhteinen Voltti-tanssi.

Onko breakdance nykypäivän siiputusta?

Voltti 2017 ohjelma jakaantuu välillä alakohtaisesti, mutta illat vietetään aina yhdessä saman katon alla. Osanottajille tarjotaan illanviettoja, discoja ja huikeita työpajoja. Ja tietenkin, kun Lappeenrannassa ollaan, tapahtumasta löytyy mm. Karjala-Kammari ja nykypäivän siiputuspaja, jossa yhdistyvät breakdance ja kansantanssi.

Teatterilaisilla ja sirkuslaisilla on omat katselmuksensa ja tanssijoilla on yhteisohjelma, jonka kantavana teemana on elävät postikortit tämän päivän Suomesta. Tanssijoiden osalta tapahtuma huipentuu lauantai-illan tanssikonserttiin.

Kansantanssijoiden yhteisohjelma on ladattavissa osoitteesta: www.tanssinriemu.fi
Voltti 2017 -sivut täydentyvät loka-marraskuun aikana.

Tule ja heitä Voltti, omalla tyylilläsi! Täältä ei kannata jäädä pois. Tavataan Lappeenrannassa ensi kesänä!



Kansantanssin yhteisohjelmat ladattavissa

Kalenoiden yhteisohjelmat ovat valmistuneet vauhdilla, ja ne ovat nyt ladattavissa täältä! Ohjelmat on luokiteltu neljälle taitotasolle alkaen lasten leikkiohjelmasta. Tempoa Tenaviin -ryhmille on tulossa vielä syksyllä omat ohjeet lasten leikkiohjelmasta. Kalenat tanssitaan Lappeenrannassa 8.-11.6.2017

Myös aikuisille kootaan virikemateriaalia tulevan kauden rientoihin. Materiaali julkaistaan tällä sivustolla sen valmistuttua syksyn 2016 aikana.

Lasten tanssi-, teatteri- ja sirkustapahtuma on nyt VOLTTI!

Kesän 2017 lastenkulttuurin suurtapahtuma sai 22.9.2016 nimekseen VOLTTI!

”Voltti kuvastaa energiaa, temppuilua ja tekemisen riemua. Se on lyhyt ja ytimekäs – täydellinen nimi lasten kulttuuritapahtumalle.”

Voltti on Nuorisoseurojen, Harrastajateatteriliiton ja Nuorisosirkusliiton yhteinen kulttuuritapahtuma, joka järjestetään Lappeenrannassa 8.-11.6.2017.

 

1 3 4 5